
Kesko toteutti historiansa suurimman rakennusinvestoinnin Hyvinkäälle, jonne valmistui Onnisen ja K-Auton yhteinen logistiikkakeskus. Mittava 85 000 neliömetrin kokonaisuus tukee teknisen kaupan kasvua ja tehostaa logistiikkatoimintoja. Suomen Teollisuuskatot toteutti kohteen FM-hyväksytyn PVC-kattourakan, joka täyttää tiukat vaatimukset paloturvallisuudessa, säänkestävyydessä ja pitkäikäisyydessä.
Suurissa kiinteistöissä, kuten Onnelassa, pienikin vaurio katolla voi aiheuttaa merkittäviä häiriöitä liiketoimintaan ja taloudellisia menetyksiä. FM-hyväksytty vesikatto parantaa rakennuksen vakuutettavuutta ja vähentää riskejä – erityisen tärkeää kohteissa, joissa toimintavarmuus ja omaisuuden suojaaminen ovat ensisijaisia.
”Suomen Teollisuuskatot pystyi tarjoamaan juuri sellaisen kattorakenteen, jota tavoittelimme erityisesti paloturvallisuuden näkökulmasta. FM-hyväksyntä oli merkittävä tekijä valinnassa, sillä tämän mittaluokan hankkeessa vakuutusjärjestelyt ovat laajat. Halusimme varmistaa, että käytetyt tuotteet täyttävät kansainvälisten vakuutusyhtiöiden vaatimukset,” kertoo rakennuttajapäällikkö Jouko Räisänen Kesko Oyj:stä.
FM-hyväksyntä on vapaaehtoinen, mutta vaativa sertifiointi, joka keskittyy todellisten riskien hallintaan ja vahinkojen ennaltaehkäisyyn. Toisin kuin monet muut standardit, se sisältää laajamittaisia testejä, joilla varmistetaan materiaalien kestävyys vaativissa olosuhteissa.
Suomen Teollisuuskattojen toimitusjohtaja Tomi Norrby kuvaa FM-hyväksyntää alan vaativimmaksi: ”FM Globalin kehittämä järjestelmä testaa koko kattorakenteen – pohjasta pintaan. Testit kattavat muun muassa paloturvallisuuden, tuulikuormat, rakeiden ja jalankulun kestävyyden, vesitiiveyden sekä ikääntymisen vaikutukset. Vain harvat tuotteet läpäisevät ne.”
Sertifiointi tuo merkittävää lisäarvoa erityisesti suurhankkeisiin. ”Sen avulla varmistetaan rakenteiden turvallisuus ja vakuutettavuus todellisissa riskitilanteissa. Palotestit tehdään suuren mittakaavan testeinä, mikä erottaa FM-hyväksynnän monista muista sertifioinneista,” Norrby jatkaa.
Onnela on Keskon historian suurin yksittäinen rakennusinvestointi, noin 300 miljoonan euron hanke, joka tukee yhtiön kasvustrategiaa ja vastaa teknisen kaupan kasvaviin tarpeisiin. Moderni logistiikkakeskus palvelee sekä Onnista että K-Autoa, parantaen asiakaskokemusta, tehostaen toimintaa ja varmistaen tuotteiden laadun.
”Kiinteistön tulee olla räätälöity tarpeisiimme. Muuntojoustavuus, laajennettavuus, energiatehokkuus ja vähähiilisyys ovat ominaisuuksia, joita arvostamme kiinteistössä. Turvallisuus on peruslähtökohta,” kertoo Räisänen.
PVC-vesikattoratkaisu tukee hankkeen tavoitteita monipuolisesti. ”Halusimme pitkäikäisen ja kevyen kattorakenteen. Vaalea PVC-kate heijastaa auringon säteilyä, mikä vähentää tilojen ylilämpenemistä ja jäähdytyksen energiankulutusta. Yhdessä PIR-eristeen kanssa rakenne on kevyt, mikä vähentää työmaan nostoja ja siirtoja – ja siten myös rakentamisen aikaisia hiilipäästöjä,” Räisänen sanoo.
Keskon strategian mukaisesti vastuullisuus ja ilmastonmuutoksen hillintä ovat olleet keskeisiä lähtökohtia Onnelan suunnittelussa. Ympäristöarvot huomioitiin jo kaavoitusvaiheessa, ja suunnittelussa painotettiin biodiversiteettiä sekä rakennuksen elinkaaren aikaista hiilijalanjälkeä. Rakentamisessa suosittiin vähähiilisiä materiaaleja ja energiatehokkaita ratkaisuja.
”Hanke ympäristöluokiteltiin BREEAM-järjestelmän mukaisesti, ja saavutettu taso ylittää selkeästi Very Good -vaatimukset. Lisäksi sovellettiin EU-taksonomian ilmastomuutoksen hillinnän kriteeristöä, ja hiilijalanjälki laskettiin 50 vuoden ajanjaksolle,” Räisänen kertoo.
Erityistä huomiota kiinnitettiin myös ulkovaipan lämmöneristävyyteen ja tiiviyteen, jotka vaikuttavat suoraan energiankulutukseen ja ympäristövaikutuksiin koko käyttöiän ajan.
Suomen Teollisuuskattojen panos vastuullisessa rakentamisessa on huomattu: ”Yritys kehittää ratkaisujaan yhteistyössä tavarantoimittajien kanssa ja etsii aktiivisesti vähähiilisiä, ympäristöystävällisiä tapoja toteuttaa vaativia kattorakenteita,” toteaa Räisänen.
Onnelan logistiikkakeskus on poikkeuksellisen mittava hanke niin laajuudeltaan kuin kestoltaan.
”Tilavuudeltaan mitattuna Onnela oli Suomen suurin rakennustyömaa – noin 1,3 miljoonaa kuutiota. Tontti kattaa 42 hehtaaria, josta rakennusoikeutta on yhteensä 120 000 neliömetriä. Ensimmäisessä vaiheessa toteutettiin 85 000 neliötä, ja laajennusvaraa on vielä 35 000 neliön verran. Hankkeen mittakaavaa kuvaa hyvin se, että lyöntipaalutusta tehtiin noin 150 kilometriä – rakennusten pinta-ala vastaa noin 12 jalkapallokenttää,” havainnollistaa Räisänen.
Vaikka hanke oli poikkeuksellisen suuri, se eteni suunnitellussa aikataulussa. Vesikattotöitä haastoi runsasluminen talvi, mutta kokeneet asentajat, osaava työnjohto ja säänkestävät materiaalit varmistivat urakan sujuvuuden ilman kompromisseja katon toimivuudessa.
Suomen Teollisuuskattojen rooli vesikattourakassa sai kiitosta: ”He suoriutuivat urakastaan aikataulussa, ja työmaajohdolta saamani palaute yhteistyöstä oli erittäin positiivista,” kehuu Räisänen.
Onnela siirtyy täyteen toimintaan vuoden 2026 aikana. Vuodenvaihteessa 2025–2026 se ottaa vastaan Onnisen nykyisen jakelukeskuksen ja useiden pienempien varastojen toiminnot, keskittäen logistiikan yhteen tehokkaaseen kokonaisuuteen.
Katso video, jossa Kesko Oyj:n Jouko Räisänen ja Suomen Teollisuuskatot Oy:n Tomi Norrby kertovat projektista ja yhteistyöstä.
Tilaaja: Kesko
Päätoteuttaja: Haahtela
Kohde: Logistiikkakeskus Onnisen ja K-Auton käyttöön
Sijainti: Hyvinkää
Ratkaisu: FM-hyväksytty PVC-kattoratkaisu
Koko: 85 000 m2 – vastaa 12 jalkapallokenttää
Kattorakenne: Vesieristys RENOLIT ALKORPLAN F PVC-katteella, jonka alla 20 mm kivivillakerros, PIR-eristekerrokset (2×110 mm) ja höyrynsulku. Rakenne perustuu kantavaan TT-laattaan.
Tietoa hankkeesta Keskon sivuilla →
FM-hyväksyntä on kansainvälinen sertifiointi, joka takaa kattorakenteen poikkeuksellisen turvallisuuden ja kestävyyden. Sen myöntää vakuutusyhtiö FM Global, ja se perustuu laajoihin testeihin, jotka simuloivat todellisia vahinkotilanteita. FM-hyväksytty kattoratkaisu suojaa omaisuutta vaativissa olosuhteissa ja parantaa rakennuksen vakuutettavuutta.
Suomen Teollisuuskatot toteuttaa kattoratkaisuja, jotka perustuvat vuosikymmenten kokemukseen ja jatkuvaan kehitystyöhön. Olemme erikoistuneet vaativien loivien kattojen suunnitteluun ja toteutukseen. Kerromme mielellämme lisää – ota yhteyttä!
